Kaikenlaisia ongelmia
20.2.2012 Ollaan painittu kaikenlaisten ongelmien kanssa alkuvuosi. Lyylillä on nyt vasta päästy polkeman jäljiltä ajamaan lujempaa. Polkema on niin pahassa paikassa ja syvälle ulottuva, että on arkonut ihan tielläkin ajamista. Nyt kenttä- ja metsä"kuurin" jälkeen ollaan pikku hiljaa siinä tilanteessa, että ollaan palaamassa normaaliin valmennukseen :).
Arska puolestaan selvittyään polkemistaan onnistui saamaan kurkkuun (kaulaan ulkopuolelle) patteja, jotka aiheuttivat pientä ongelmaa, mm. yskimistä. Onneksi nämä ilmeisesti johtuivat hunajasta jota hevoset ovat saaneet vuoden vaihteen jälkeen, koska patit alkoivat häviämään kun jätettiin hunaja pois ruokinnasta. Muutama muukin kieltäytyi syömästä sitä, mutta loput saavat syödä pöntön loppuun kun kerran maistuu.
Minstin kanssa on hyvin vaihtelevaa, yhtenä päivänä kaikki on hyvin, toisena mainiosti ja kolmantena ei mitenkään.
Leidin kanssa ollaan päästy aloittamaan vedot jo hetki sitten. Ihan hyvin, kun on kuitenkin ollut kintereiden kanssa vähän probleemaa. Tavoitteena ennen syksyn lumia ajaa opetus- ja koelähdöt ja radoille vasta kolmivuotiaana.
Maija ja Taika taitavat olla ainoat, joilla ei ole ollut hirmuisesti vastoinkäymisiä.
Jollei nyt kummempia satu, niin maalis-huhtikulla pitäisi pikku hiljaa alkaa tulemaan hevosia starttiinpäinkin. Sitä odotellessa :).
Otto on Ponia valmennellut kovasti tulevaa kautta varten. Seuraavaksi vuorossa on ponihiitit Kouvolassa ja harkkarit Lappeessa.
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin vaihtelevissa merkeissä
16.1.2012 Niin pääsi vuosi vaihtumaan ja uusi vuosi on jo hyvän matkaa menossa.
Takapakkeja on jonkin verran, kun muutamat hevoset ovat kolhineet itseään tarhassa. Kun Arska viimein sai kaikki haavansa kuntoon, niin nyt on Lyyli kipeänä polkeman vuoksi. Lyyli ontuu kovasti ja impparinkin haava teki, joten sairaslomaa tiedossa jonkin aikaa.
Minden varsa, Venla, on myyty. Venla jää tähän meille kuitenkin ilostuttamaan meidän elämää. Toivotamme ostajalle paljon ilon hetkiä Venlan kanssa!
Pitkäaikainen asiakkaamme vaihtoi hevoset omaan talliin. Toivotamme Reispalle ja Daalialle taustajoukkoineen hyvää jatkoa ja kiitämme kuluneista lähes kahdesta vuodesta!
Tallissamme kuukauden verran vieraillut Sami lähti eilen. Hyvää jatkoa myös Samille ja kaikille taustajoukoille.
Tallipaikkoja muutama nyt vapaana, kysy lisää Heidiltä tai Timolta.
Taika kahdeksas Lappeessa
28.11.2011 Taikan sijoitus Lappeessa oli kahdeksas. Tamma meni maitohapoille hieman parisataa ennen maalia ja arvailuksi jää, paljonko pudonnut polvisuoja ja vereslihalle hankautunut kylki ovat asiaan vaikuttaneet. Kipeä tamma kyljestään ainakin on ja nyt odottelemme, milloin pääsemme valjastamaan uudelleen.
Taika Kouvolassa 26.11.
25.11.2011 Taika on startissa Kouvolassa lauantaina 26.11.
Seminaari takana ja valtakunnassa kaikki hyvin ;)
13.11.2011 18:43Heidi oli Hippoksen Ravivalmennuksen A-seminaarissa menneellä viikolla. Paljon asiaa kuuden päivän aikana, uutta ja vanhankin kertausta.
Iloksemme Lyylin vanha vamma ei olekaan uusinut. Kyseessä pelkkä venähdys ja valmennus jatkuu. Yritämme siis edelleen kilparadoille talven aikana.
Taikan kohdalla olemme uskaltautuneet katsoa kilpailukutsuja. Jollei (Jälleen kerran) tule takapakkia, kokeillaan loppukuusta päästä starttaamaan.
Ponimaisia uutisia ja tallipaikkoja vapaana
22.10.2011 20:55Poni ja Otto ovat terästäytyneet kahteen viimeiseen starttiinsa. Tuloksena on nyt yhteensä 3 sekunnin ennätyksen parannus.
Peruutuksen vuoksi 2 tallipaikkaa vapaana marraskuun alusta.
Hevosten kanssa hiljaista. Varsat olivat kuumeessa ja ovat olleet sen vuoksi lomalla.
Lyylin vanha vamma ilmeisesti on uusinut. Tamma tuli viikko sitten tarhasta ontuen ja jalka oli kuin tukki. Tiedossa klinikkareissu, jahka turvotus on laskenut riittävästi, jotta selviää mahdollisen vaurion laajuus. Mikäli vanha vamma on nyt uusinut, tamman valmentaminen lopetetaan ja astuetaan sitten keväällä.
Taika seitsemäs Kouvolassa laukan jälkeen
23.9.2011 Taika oli alkulaukan jälkeen seitsemäs. Rata ei ollut ihan priima, saten vuoksi kiviä lenteli melkoisesti.
Porvoossa viikonloppuna Poni piti rahasijalle ja Arska oli positiivinen, tuloksesta huolimatta. Jäi alussa laukkaavan taakse ja takajoukkoihin, pitkästä aikaa yritti loppuun asti vaikkei sijoitustaan petrannutkaan.
Kouvolaan ja Porvooseen
14.9.2011 Taika on startissa Kouvolassa huomenna. Hetken näytti että joudutaan jäämään pois, mutta lähdetään kuitenkin yrittämään.
Poni ja Arska kokeilevat onneaan lauantaina Porvoossa.
Uudet sivut viimein julki!
14.9.2011 Uudet kotisivut ovat viimein julki! Piti vaihtua jo viime viikolla, mutta kolmannen osapuolen vuoksi vaihto viivästyi. Nyt kuitenkin uusin sivuin eteenpäin.
Huomaathan verkkokaupan! Toistaiseksi Maxavita-tuotteita ei vielä varastossa, mutta tilata voi kyllä jo.
Otamme sivuista mielellään palautetta vastaan, vaikka info-sivulta löytyvällä palaute-lomakkeella.
Harjun harjoitusravit; Taikalta hieno voitto!
4.9.2011 21:51Tänään Harjun harjoitusraveissa kolmen hevosen sijasta vain kaksi.
Taika voitti oman lähtönsä, hieno hallittu voitto. Suunta näyttäisi nyt oikealta.
Mintiina oli oman lähtönsä viimeinen eli neljäs, kolmen jäätyä lähdöstä pois. Vastus oli aivan liian kova, kun juostiin muita paljon pidemmällä olevien kanssa. Samantasoiset olivat kaikki muut jääneet pois. Usean laukan tahdittamana tulos 50,8 oli kuitenkin ihan ok. Tarkoitushan oli mennä harjoittelemaan porukassa ajamista, mutta tällä kertaa se ei onnistunut.
Arska oli poissa monte-lähdöstä.
Lappeen harjoitusravit ja muita uutisia
10.8.2011 Eilen Lappeen harjoitusraveissa Arska ja Poni. Arska antaa viimein viitteitä siitä mitä voi olla. Toivotaan että pääsisimme vielä radoille Arskan kanssa.
Ponikuski oli poniin tyytyväinen. Poni ja Otto ovat startissa 15.8. Lappeessa.
Taikan toinen startti meni penkin alle. Tuloksena jumbosija. Rengas oli puhjennut heti lähdössä toisen hevosen kolautettua kavionsa renkaaseen. Tämä vaikutti osaltaan, mutta ihan tyytyväisiä emme tammaan olleet muutenkaan. Nyt hoidetaan tammaa vähän ja palaillaan radoille, kun alkaa taas näyttämään että kaikki ok.
Taika Loviisassa, Poni Vermossa ja ikäviä uutisia
25.7.2011 Taika tänään Loviisassa. Pienin varauksin liikkeellä. Edellinen startti päätyi sijaan 8. Kuolemanpaikka juoksu ja tamma vähän puutui loppuun. Johtuiko sitten kuoleman paikasta vai vetikö ilmaa? Tänään uusi yritys pienillä varustemuutoksilla.
Poni ja Otto keskiviikkona Vermossa.
Tallimme koki kovan kolauksen kun laitumella ollut erittäin lupaavan tuntuinen Joviaali jouduttiin lopettamaan loukkaantumisen vuoksi.
Mintiina opetuslähdössä, Taika startissa
7.7.2011 Mintiina opetuslähdössä Lappeessa sunnuntaina 10.7.
Taika ekassa startissa Loviisassa maanantaina 11.7. Kuumaa lupaa edelleen, Taikalle olisi parempi vähän viileämpi ilma. Muuten kaikki pitäisi olla ok, mutta saa nähdä verottaako kuumuus tammasta terää.
Taika koelähtö hyväksytty, Poni rahasijoilla Vermossa
3.7.2011 Taika Vermossa keskiviikkona koelähdössä, aika 20,3 ja hyväksytty. Aika oli hyvä, mutta hevonen ei ihan priima. Tästä eteenpäin kuitenkin.
Otto ja Dimma-poni olivat myös startissa Vermossa. Tuloksena 5:s sija. Pientä tyytymättömyyttä Poniin oli kun hengityksen kanssa oli ongelmaa. Kokeillaan pieniä muutoksia, josko niillä saataisiin henki kulkemaan esteettä loppuun asti.
Taika koelähtöön tulossa!
22.6.2011 Taikan kanssa yritetään päästä koelähtöön Vermossa 29.6. Taika meni asiallisesti Lappeenrannassa harjoitusraveissa ti 21.6. ja nyt toivotaan, ettei mitään käy/hevonen sairastu ennen koelähtöä.
Lyylin kanssa on päästy ajamaan jälleen, mutta pitkä tie odottaa ennen starttiin pääsyä.
Minsti menee kivasti ja ilman takapakkeja ajamme opetuslähdön heinäkuussa, jonka jälkeen tamma pääsee viettämään hetkeksi kesälomaa laitumelle.
Parille valmennettavalle aikaa ja tilaa.
Arska laidunlomalle, Petterin valmennus lopetettu
5.6.2011 Arskan startti Mikkelissä meni penkin alle, lisäksi tämänpäiväinen harjoitusravilähtö Miehikkälän raveissa meni samalla linjalla. Arska lähtee nyt laitumelle hetkeksi vetämään henkeä ja syksymmällä katsellaan starttia, jos siltä näyttää. Mitään selkeää syytä huonoihin esityksiin ei ole, joten jollei meno muutu niin Arska siirtyy eläkepäiviä viettämään lasten ajo- ja ratsastushevoseksi sekä muiden hevosten lenkki- ja (etenkin varsojen) hiittikaveriksi.
Petterin osalta valmennus on lopetettu jalan reagoidessa jälleen kerran. Tällä kertaa ei päästy edes hiitteihin saakka.
Oripojat pääsevät huomenna laitumelle. Porukkaan mahtuisi vielä muutama poika, samoin tammavarsoja mahtuisi vielä laitumelle.
Laitumilla tilaa
27.5.2011 Laitumilla vielä tilaa muutamalle. Lisäinfoa laitumet-sivulla, mm. laitumelle laskun ajankohdat löytyvät sieltä.
Arska startissa Mikkelissä sunnuntaina. Varovaisin mielin liikkeellä. Ongelmia ei nyt ainakaan ole ollut ja on ollut ihan pirteä harjoituksissa.
Taika ei ihan ehtinyt toukokuulle kokeeseen, mutta jollei mitään ikäviä takapakkeja tule niin eiköhän kohtapuoliin kuitenkin. Hyvällä mallilla.
Muutamalle valmennettavalle aikaa ja tilaa.
Arskan startti meni aivan penkin alle.
15.4.2011 Arskan startti meni aivan penkin alle. Hevonen söi todella huonosti ennen starttia ja tämä ei voinut olla näkymättä suorituksessa. Tilanne näyttää jo paremmalta ja tämän jälkeen koko porukalle tehdään rehunvaihto. Vaihdamme Black Horsen Krafftiin toistuvien ongelmien vuoksi ja toivomme, että tämän jälkeen epämääräiset ongelmat poistuvat.Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ratkaisu on oikea.
Starttiin Arskan kanssa tultanee vasta kesällä seuraavan kerran, sitten voisi olla jo muitakin starttihevosia - jollei mitään ikävää käy ennen sitä.
Starttia ja ongelmia
1.4.2011
Petterin kanssa käytiin tarkastuksessa ja saatiin hölkkälupa.
Arska on jälleen Kouvolassa startissa sunnuntaina, vaihtelevin miettein matkaan.
Taikan kanssa jälleen pientä probleemaa, mutta toivottavasti päästäisiin kokeeseen toukokuussa.
Arska Kouvolassa
27.3.2011
Arska oli eilen startissa Kouvolassa reilun kuukauden paussin jälkeen. Pienen tauon jälkeen kohtalainen tulos, kun huomioidaan että hevoselta lähti kenkä kesken matkan. Parannettavaa toki vielä löytyy, mutta nyt näyttäisi että suunta on oikea.
Taikan kanssa on toiveissa päästä koelähtöön kevään kuluessa, Sannin kanssa tavoitteena kesällä starttiin.
Mintiinan kanssa edistytään hyvin. Tammalla on melkoiset vauhtivarat! Toivoa sopii, että kestää terveenä ja tulevaisuus olisi valoisa tämän kanssa.